OSAATKO ESITTÄÄ ASIASI OIKEIN?


asioiden esittäminen ja hoitaminen
Asioiden esittäminen ei ole se kaikkein helpoin asia! Voin omasta puolestani vahvistaa, että moni hyvä idea ja tärkeä asia on jäänyt toteutumatta juuri yllä olevasta syystä – osasinko esittää asiani oikein?

Paljon puhutaan kommunikaation merkityksestä ja kyvystä kommunikoida. Itse olen puhunut jo vuosia aiheesta, mutta vasta nyt tuntuu, että alan ymmärtää mitä kommunikaatiolla oikeasti tarkoitetaan. Me kaikki osaamme puhua, mutta osaammeko kommunikoida siten, että toinen ymmärtää ja varsinkin, että kommunikaatio saa aikaan haluttua tekemistä ja lopputulos saavutetaan.

KOMMUNIKAATIO LISÄÄ MAHDOLLISUUKSIA

Yrittäjänä olen itse tuhlannut lukuisia mahdollisuuksia usean kymmenen vuoden aikana. Mitähän olisin oikeasti saavuttanut, jos olisin ymmärtänyt ja osannut kommunikoida paremmin?

Sivuhuomautuksena totean, että luulin aiemminkin osaavani kommunikoida. Nyt olen huomannut, että tiedän aiheesta jonkin verran lisää, mutta paljon on vielä opittavaa.

Yrittäjän on osattava kommunikoida monen eri tahon kanssa, kuten viranomaisten, henkilöstön, asiakkaiden, kilpailijoiden. Kommunikaatio itseasiassa säätelee onnistumista. Jos ajattelet lähes kaikkia elämän alueita, niin eikö kommunikaatio ole niissä kaikissa läsnä.

Otan esimerkiksi esimiehen ja henkilöstön välisen kommunikaation. Olen huomannut, että monella meistä on vaikeuksia kirkastaa juuri henkilöstölle mitä halutaan. Ja jos emme pysty siirtämään tärkeitä asioita henkilöstöllemme, niin miten luulet, että he siirtävät ne eteenpäin asiakkaille.

Jotenkin tuntuu, että kommunikaatiosta on puhuttu jo niin paljon ja siitä on tullut sellainen itsestäänselvyys, joka on kokenut sanana inflaation.

ONNISTUNUT KOMMUNIKAATIO – YHTEISYMMÄRRYS VAHVISTUU

Kommunikaation onnistumista säätelee myös tunne, se miten itse suhtaudumme ja esitämme asiamme. 

Hyvä esimerkki on asiakkaan palautteen hoitaminen. Jos suhtaudut siihen tunteella, niin lopputulos saattaa olla melko tunteellinen – jopa räiskyvä! Kommunikaation suhteen olisi esimerkiksi reklamaatiotilanteissa kiinnitettävä huomio siihen mitä on tapahtunut ja mikä on faktaa – ei miltä minusta tuntuu! On myös monia tilanteita, joissa saa ja pitääkin antaa eläytymiselle ja tunteille tilaa, jotta saa viestinsä perille ja asiat kommunikoitua onnistuneesti.

Olen miettinyt paljonkin millainen olisi valmis ja oikea sapluuna, joka toimisi yleisesti kommunikaatiossa, oli kyse sitten reklamaation käsittelystä, asioiden esittämisestä, erilaisista elämäntilanteista. Kyse on osaltaan tietyistä lainalaisuuksista - kohtaamisesta, luovuudesta, rohkeudesta, rehellisyydestä, avoimuudesta, mutta yleispätevää tapaa kommunikoida en ole löytänyt. Jos sinulla on sellainen, niin otan vinkkejä innolla vastaan!

KOMMUNIKAATIO ON LUONNOVOIMA, JOKA LUO, KEHITTÄÄ JA SAAVUTTAA

Kutsun kommunikaatiota eräänlaiseksi luonnonvoimaksi, jonka olemassaoloa ei voi kiistää. Olen pyrkinyt integroimaan sen jokaiseen pitämääni konsultointiin, koulutukseen ja valmennukseen, työkaluun ja prosessiin. 

Totuushan taitaa olla, että silloin kun kommunikaatio on laadukasta ja riittävää, niin onnistumme ja toisaalta monet epäkohdat ja ongelmat johtuvat kommunikaation heikosta laadusta tai puutteista. Vastuu kommunikaatiosta on meillä jokaisella! Edellä mainitun voit testata lopettamalla kommunikoinnin!

Tätä blogikirjoitusta aiheena kommunikaatio voisi jatkaa lähes loputtomiin. Yritän parhaan kykyni mukaan kehittää edelleen asiakkailleni työkaluja, joiden avulla on helpompi kohdata ja kommunikoida. Tiedän, että täydellisyyttä ei voi saavuttaa, mutta kommunikaatiota voi kehittää! Onnea tutkimusmatkalle!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?