ASETANKO ITSELLENI OMAT RAJANI?

Uskallanko ylittää ne?

Luonko itse itselleni rajat, jotka rajoittavat menestystäni!

Ihmisillä on taipumus hämmentyä, passivoitua tai jopa pelätä, kun olisi mentävä oman mieltymisalueensa ulkopuolelle. Kyse on usein piintyneistä tavoista ja tottumuksista, vääristä uskomuksista, tiedosta tai aikaisemmista epäonnistumisista. 

Mikä on mieltymysalue? 

Mieltymysalue on alue, johon henkilö on vuosien saatossa ”juurtunut” ja tottunut ja siitä on tullut liian tuttu ja turvallinen. Ja sen ylittäminen voisi aiheuttaa tuskaa ainakin henkisesti.

Esimerkki 1.

Työnantaja on tarjonnut työntekijälle mahdollisuutta perustaa oma yritys ja ryhtyä tekemään työtä itsenäisenä yrittäjänä. Miten työnjohtaja suhtautuu asiaan, kun lähdetään pois hänen mieltymysalueeltaan?

Esimerkki 2.

Yrittäjä on kouluja käynyt henkilö, joka johtaa yritystään konservatiivisella otteella, aina puku ja solmio. Eräänä päivänä hänen luokseen tulee työntekijä haalarit päällä ja lyö johtajaa olkapäille rasvaisilla käsillään. Johtaja kauhistuu, työntekijä jatkaa ja pyytää johtajaa tulemaan mukaan ja näyttämään miten rasvakaivo tyhjennetään. Miten johtaja suhtautuu asiaan?

Esimerkki 3.

Myyjä ei ole uskaltanut lähes koskaan pyytää päätöstä asiakasehdokkailta. Hän ajattelee, että se ei ole hyvän tavan mukaista. Uusi myyntipäällikkö vaatii kuitenkin, että myyjän on pyydettävä päätöksiä. Miten myyjä suhtautuu asiaan?

Kannattaako oman mieltymysalueen rajoja rikkoa?

Suurin este onnistumiselle ja kehittymiselle on usein se, että me emme pysty ylittämään niitä rajoja, jotka luulemme olevan olemassa.

Tosiasiassa rajat ovat henkilön omaa tuotosta ja asettamia. Ja se, että henkilö on ”jämähtänyt” tai liian turvallisuushakuinen on ikään kuin taantumista. Ja taantuma on alkava alamäki, mikäli sille ei tehdä mitään.

Harvoin ihminen näyttää muille olevansa peloissaan ”ylittämään” omat rajansa. Kun saavutaan alueelle, joka poikkeaa tai vaatii ”liikaa” muutosta, ponnisteluja (omassa mielessä), niin henkilö keksii tekosyitä miksi ei (joihin itse uskoo) ja oikeuttaa ne. 
  • Vaarallista ryhtyä yrittäjäksi vaikka saan valmiit asiakkaat – olen ollut aina palkansaajana!
  • Ei minun pidä näyttää työntekijöilleni miten rasvakaivo puhdistetaan – olen sentään johtaja!
  • En pyydä asiakkaalta päätöstä hänhän voi suuttua – kyllä minä tiedän miten toimitaan, kun olen ollut näissä hommissa jo 30 vuotta,
  • Näin tehdessään ihminen usein saattaa passivoida ja estää omalla toiminnallaan myös muita itsensä lisäksi!
  • Ryhtymällä yrittäjäksi pystyisin vaikuttamaan omaan ja perheeni elintasoon!
  • Näyttämällä esimerkkiä saisin työntekijöiden luottamuksen ja kunnioituksen.
  • Pyytämällä päätöstä voisin saada enemmän kauppaa ja lisää palkkaa
Lähes jokainen meistä on asettanut itselleen tietyt rajat ja toimii niiden mukaisesti. Usein me itse emme enää huomaa, että olemme luoneet rajoja rajoittamaan toimintaamme.

Mieti, jos pystyisit pikkuhiljaa kasvattamaan omaa mieltymisaluettasi! Mitä voisit saavuttaa sen avulla? Jokaisen uuden, pienenkin askeleen jälkeen voi seurata lisää menestystä ja olet askeleen lähempänä tavoitettasi!

Lisää aiheesta blogikirjoituksessa Testaa rajasi ”ajatusleikki”.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?