SIJOITTAJA – MIHIN USKALLAT INVESTOIDA?


Sijoituskohde
Sijoittaja voidaan määritellä seuraavasti – Henkilö tai organisaatio, rahasto, muu itsenäinen kokonaisuus, entiteetti, joka sitoutuu antamaan pääomaa ja odottaa saavansa sitä vastaan taloudellista tuottoa. Sijoittaja voi antaa myös osaamista, kontakteja, aikaa, saavuttaakseen parempaa tuottoa investoinnilleen.

Moni yrittäjä etsii sijoittajaa, joka olisi valmis ohjaamaan lisää rahaa yrityksen toimintaan. Rahaa saatetaan tarvita hyvinkin erilaisiin tilanteisiin, kuten huonosti kannattavaan liiketoimintaan, liian nopean kasvun tuomiin haasteisiin, tuotannon tehostamiseen, liiketoiminnan kasvattamiseen ja skaalaamiseen, yritysostoihin.

Sijoittajan ensimmäinen tehtävä onkin selvittää yrityksen tilanne, johon hän on sijoittamassa! Yksinkertaisesti mihin hänen rahojaan tarvitaan ja mitä yhtiön sijoituksen myötä tulisi saavuttaa. Tärkeää on myös se, millaista tuottoa sijoittaja saa!

RAHA EI AINA RATKAISE TAI TUO TOIVOTTUA TULOSTA!


Sijoitustoimintaa läheltä seuranneena olen huomannut, että yhtiön toimintaan sijoitettu raha ei ole läheskään aina ollut se tärkein yksittäinen menestystekijä. Tästä syystä jakaisin sijoituskohteet / yritykset kahteen:

1.      Yritykset, jotka tarvitsevat rahaa korjatakseen toiminnan tehokkuutta ja siitä seuranneita rahoitustarpeita

2.      Yritykset, joiden toiminta on jo valmiiksi tehokasta, tuotavaa ja tarvitsevat rahaa kasvuun ja laajentumiseen

Olen seurannut läheltä usean yrityksen toimintaa ja auttanut hankkimaan rahoitusta. Kokemukseni mukaan molemman tyyppisiä yrityksiä voi rahoittaa, kunhan muistaa ja ymmärtää, että eri tilanteissa olevat yritykset tarvitsevat rahan lisäksi hyvinkin erilaista osaamista, uusia näkökulmia, lähestymistapoja ja kontakteja sekä ammattimaista hallitustyöskentelyä. Kun näin tapahtuu, niin sijoittajan mahdollisuudet entistä parempiin tuottoihin kasvavat merkittävästi.

”Pelkkä raha tuo harvoin toivottua muutosta, on tiedettävä mitä rahalla tekee, mihin panostaa ja miten!”

Itse olen sitä mieltä, että pelkkä raha harvoin auttaa yrityksiä, joiden toiminta ja tiimi eivät ole riittävän tehokkaita. On ymmärrettävä, että raha ja osaaminen yhdessä tuovat parhaan tuloksen.

MILLAINEN ON KIINNOSTAVA JA KANNATTAVA SIJOITUSKOHDE?


Sijoittaminen sisältää lähes aina riskin. On selvitettävä, ovatko kohteen avainhenkilöt riittävän motivoituneita, mikä on todellinen tahtotila, onko yrityksessä tarpeeksi osaamista, pystyykö yritys kasvamaan kannattavasti, voidaanko liiketoimintaa skaalata? Monia kysymyksiä, joihin sijoittaja ei välttämättä koskaan löydä täydellisiä vastauksia.

”Yritys saattaa olla vaiheessa, jossa sen on saatava nopeasti ulkopuolista rahaa. Tämä ei tarkoita, että kohde olisi huono sijoittajan kannalta. Kun akuutti rahoitus tarve on hoidettu ja yrityksen tuotanto laitettu kannattamaan, niin voidaan keskittyä kasvun rakentamiseen”.   

Kiinnostavan yrityksestä sijoittajan kannalta katsottuna tekee potentiaali, siis kasvun mahdollisuus ja kannattavuus. Tämän jälkeen on oltava uskottava ja käytännössä toimivaksi todettu toimintamalli, jonka mukaisesti toimimalla sijoittaja uskoo ja näkee, että hänellä on mahdollisuus saada sijoittamansa pääoma takaisin ja erinomaista tuottoa sijoitukselleen.

LAITA KONE KUNTOON!


Voit karrikoiden ajatella, että yritys on tietynlainen kone, jonka toiseen päähän laitat resursseja, pääomaa, osaamista, prosesseja, tekemistä, valvontaa, työtunteja – ja toisesta päästä tulee ulos tuotantoa, rahaa, voittoa. 

Ja kun saat säädöt kohdilleen, niin tulee lisää kauppaa, lisää tuotantoa ja enemmän tulosta – ja tätä sijoittajat etsivät ja haluavat.

SIJOITTAJA HALUAA JOTAKIN TODELLISTA!


Tärkein tekijä useimmille sijoittajille on tehokas ja osaava tiimi. Yrityksen avainhenkilöstön merkitystä ei voi liikaa korostaa. Tiimi tekee yrityksestä menestyvän tai tuhlaa sijoittajan rahat.  

Liikeidea, ainutlaatuisuus, palvelukonsepti, tuote- ja palveluvalikoima, skaalautuvuus, toiminnanohjaus, tietotekniikka eivät yksistään ole korvaamattomia tai arvokkaita. Sellaisiksi ne voivat kuitenkin muuttua, kun yrityksen avainhenkilöillä, tekijöillä on kova tahtotila, halua onnistua ja kehittyä, kyky ottaa vastaan tietoa ja viedä asiat tinkimättä käytäntöön.

Huipputiimi tekee toiminnasta kannattavaa, panosta siis siihen, jos haluat löytää yrityksellesi sopivan sijoittajan!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?