ERÄÄN YRITTÄJÄN TARINA


ERÄÄN YRITTÄJÄN TARINA
Katso ja kohtaa, älä sulje silmiäsi vaikka välillä on vaikeaa


Tapasin mielenkiintoisen henkilön, joka kertoi oman tarinansa yrittäjyydestä. Tarina on esimerkki yrittäjyyden varjopuolista, joita en toivoisi kenenkään koskaan kohtaavan. Valitettavasti kyseinen henkilö ei ole yksin tarinansa kanssa, vaan monella meistä on vastaavanlaisia kokemuksia.

Pyysin häneltä lupaa julkaista otteita BUSINEZZONE™ blogissani, koska tarina on myös omalla tavallaan opettavainen ja onneksi päättyy hyvin.

”Välillä vaelsin sokkona eteenpäin, enkä tiennyt mitä tehdä. En enää nähnyt missä yrityksen kanssa menin. Yritin aikani saada juonesta kiinni, mutta kasvavat laskupinot ja maksamattomat verot ahdistivat liikaa näin jälkeen päin ajateltuna. Tien kyllä parhaani ja pitkää päivää – omasta mielestäni enemmänkin, mutta kun sain yhden asian hoidettua, niin tuli uusia ongelmia”.

”Tunsin itseni todella epävarmaksi, enkä tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Siirsin ongelmia syrjään ja toivoin, että ne vain katoaisivat. Yritin vain muutaman vuoden ajan selviytyä pakollista rutiineista. Hetkellisesti asioiden siirtäminen tuntui hyvältä ratkaisulta, mutta eivät ne sieltä mihinkään kadonneet ja tulivat silmille kahta suurempina”.

”En halunnut lopettaa ja antaa periksi, koska silloin muut olisivat ajatelleet, että epäonnistuin? Ympäristön paine on valtava – ainakin omasta mielestäni”.

”Kyllä minulta halua löytyi päästä jaloilleni, mutta en tiennyt mitä tehdä. Jos vain joku olisi kertonut mitä olisi pitänyt tehdä, niin varmasti olisin tehnyt – Yrittäjäkin tarvitsee välillä apua ja neuvoja. En haluaisi olla enää päivääkään yksin ongelmieni kanssa”

”Lähdin alun perin  yrittäjäksi, koska halusin työllistää itseni ja muita – kasvattaa yritystäni. Haaveilin, että yrittäjänä minulla olisi vapaus päättää omista asioistani, tienata enemmän ja elää hyvää elämää perheeni kanssa”.

”Taisin haukata liian suuren palan. Yritin yksin! Olin umpikujassa ja tein vääriä ratkaisuja. Voisiko joku näyttää tien ulos?

”No se tiennäyttäjä ilmaantui nopeasti ulosottomiehen kautta. Yritys haettiin konkurssiin maksamattomien verorästien takia!”

”Olen oppinut tällä pitkällä ja kivisellä tiellä, että kannattaa pyytää apua ja kohdata ongelmat eikä siirtää niitä hamaan tulevaisuuteen. Huomasin myös, että ei se apu pyytämättä tule ovelle kolkuttelemaan!”

Onneksi tämä tarina sai onnellisen lopun! Vanha yrittäjä on nyt uusi yrittäjä! Konkurssin jälkeen hänellä oli aikaa ajatella ja miettiä mitä oikeasti tapahtui.

”Ensin surin kohtaloani, mutta varsin nopeasti pystyin kohtaamaan mitä oli tapahtunut. Saatuani etäisyyttä asioihin pystyin ikään kuin ulkopuolisin silmin näkemään tekemäni virheet ja erehdykset. Päätin alkaa uudelleen yrittäjäksi ja näyttää, että kyllä minusta vielä löytyy…”.  

Konkurssista on nyt 11 vuotta ja uusi yritys työllistää 8 työntekijää. Yritys elättää ja velat on kohta maksettu! Työpäivät ovat maltillisia ja lomatkin tulee pidettyä! 

MITÄ VOIMME OPPIA TÄSTÄ?

”Joskus on parempi puhaltaa peli poikki ja antaa periksi kuin taistella tuulimyllyjä vastaan! Kannattaa pysähtyä miettimään mihin päin on matkalla, ei ne työt siitä mihinkään karkaa. Ja jos ei itse osaa, niin pitää etsiä ja pyytää rohkeasti apua! Silmiä ei kannata sulkea ja päätä laittaa pensaaseen. Ja mikä tärkeintä – älä anna ongelmien kasvaa liian suuriksi, vaan tartu niihin mahdollisimman nopeasti, heti alkuvaiheessa”.

Hieno tarina peräänantamattomuudesta ja sinnikkyydestä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?