OLISKO JO NYT AIKA?


Tässä kirjoituksessa pohdin tiedon merkitystä taitoon ja osaamiseen. Olen kuullut useaan kertaan sanottavan, että EI meidän henkilöstömme tarvitse koulutusta ja lisää tietoa – meillä on jo kaikki tarvittava osaaminen, teemme työmme ihan hyvin. Koulutus vie myös turhaan aikaa, eikä kukaan kuitenkaan halua niihin tilaisuuksiin vapaaehtoisesti osallistua.


Yllä olevaa näkemystä tulee kunnioittaa. Koulutus nimittäin koetaan useasti turhaksi. Ehkäpä useilla meistä on ikäviä muistoja lapsuudesta, kun koulun penkillä istuimme lähes pakolla ja yritimme saada aikaa kulumaan.

Näen päivittäin työssäni yrittäjiä ja heidän henkilöstöään. Kun keskustelemme oppimisesta ja osaamisesta, niin nuo muistot korostuvat lisättynä sanalla kiire, jolla lähes automaattisesti perustellaan, miksi meillä ei henkilöstöä kouluteta ja valmenneta. Kyse voi olla myös organisoinnista. Kuka tekee työt, kun ollaan koulutuksessa.


PITÄÄKÖ OPPIA JOTAIN UUTTA?

Yrittäjä ja henkilöstö osaavat varmasti oman työnsä. Tosiasia kuitenkin on, että yrittäjiltä ja henkilöstöltä vaaditaan paljon muutakin kuin pelkän teknisen työn osaamista.

Tilanteet elävät, kohtaamme ennalta arvaamattomia haasteita, asiakkaiden toiveet ja odotukset muuttuvat, monilla aloilla on henkilöstöpulaa – uutta osaavaa henkilöstöä ei löydy mistään.

Elämme erittäin haastavia aikoja, jotka toisaalta tarjoavat valtavia uusia mahdollisuuksia. Uskon, että seuraavien vuosien aikana osaava ja sitoutunut henkilöstö on kultaakin kalliimpaa. Väitän, että pitää oppia uutta, nimittäin vahvistamaan vahvuuksia ja kehittämään heikkouksia, joita meiltä jokaiselta löytyy.

Voimme hyväksyä vaikeudet ja antaa asteittain periksi – tai vaihtoehtoisesti oppia, miten varmistaa työmme tulokset, yrityksen ja liiketoiminnan kannattavuuden ja jatkuvuuden.

 

TAISTELLAANKO YHDESSÄ MUUTOSTA VASTAAN?

Itse olen oppinut, että muutosta vastaan taisteleminen on turhaa ja kallista – siinä menee rahat ja järki. Mieti, jos haluat pitää kiinni perinteisestä lankapuhelimesta ja taistelet kännykkäkulttuuria vastaan. Onko se enää mahdollista, kun lankaliittymätkin on poistettu käytöstä. No jos päätät kuitenkin taistella, niin tiestä tulee enemmän kuin kivinen.

Järkevämpää on suunnata energia ja voima sellaisiin asioihin, joilla yksilöistä, ihmisistä tulee kultaakin kalliimpaa. Henkilöstön viihtyvyys, työilmapiirin kehittäminen, kiireen vähentäminen, sujuvuuden kasvattaminen, yhteistyövalmiudet, kommunikaatio ovat opittavissa. Aina voidaan päästä askel ylöspäin ja saavuttaa uusia ulottuvuuksia.

Edellä mainitut ovat saavutettavissa harjoittelemalla ja oppimalla – aivan kuten vauva oppii askel askeleelta kävelemään. Toinen tärkeä tekijä oppimisessa on oma asenne. Jos ajattelemme, että tiedämme jo kaiken, eikä mitään kannata enää muuttaa, niin silloin vasta tarvitaankin uusia oivalluksia ja ymmärrystä, joita löytää ”nöyrtymällä” ja istumalla osaavan opettajan, valmentajan kanssa penkille.


MITÄ MENETÄT OPPIMALLA?

Asia, joka mieleeni tulee, on – että ottamalla uutta ja toimivaa tietoa tilalle, menettää vanhan ja toimimattoman.

Oletko ajatellut, että voit saavuttaa oppimalla ja opettamalla enemmän. Ajattele millaista olisi olla yrityksessä, jossa työntekijöillä on yhteiset tavoitteet ja päämäärä. Tehtävät on asetettu tärkeysjärjestykseen ja toimenkuvat ovat kaikille selkeät. Jokainen tietää ja osaa, mitä tarvitaan. Kommunikaatio toimii ja viestit ymmärretään ja aiheuttavat haluttua toimintaa.

Motivaatio on korkealla, henkilöstö oma-aloitteista, aktiivista ja osallistuu vapaaehtoisesti. Muutoksiin reagoidaan nopeasti ja tarpeen mukaan prosesseja kehitetään yhteistyössä.

Kiirettä on vähän. Työt ja tehtävät sujuvat aikataulun mukaisesti. Poikkeamiin reagoidaan nopeasti ja asiat hoidetaan kuntoon. Piilokuluja on vähän ja turhaa tekemistä, jos ollenkaan.

Käytössä ovat selkeät mittarit, joiden avulla toimintaa johdetaan. Kommunikaatio on avointa ja tasapuolista. Johtaminen on laadukasta. Työhyvinvointiin panostetaan ja sitä seurataan. Tiimityö ja itseohjautuvuus toimivat. Asiakkaat ovat huipputyytyväisiä. Uusia asiakkaita tulee säännöllisesti. Liikevaihto kasvaa ja kannattaa.


Jos et tiedä miten saavuttaa yllä olevia, niin ota yhteyttä. Voi olla, etten tiedä itsekään läheskään kaikkea, mutta mukavampi on löytää vastauksia yhdessä ja auttaa toisiamme kohti parempia aikoja. Yhteistyössä on voimaa!

BUSINEZZONE www.sivut


"Tieto, joka on hyödynnettävissä omassa elämässä ja työssä - tieto, josta on todellista hyötyä, on arvokasta ja otetaan vastaan. Tässä meillä tiedon tuottajilla ja valmentajilla on peiliin katsomisen paikka. Meidän on tarjottava vain ja ainoastaan hyödyllisiä asioita. Kuka haluaa oppia teoriaa, asioita, joista ei ole hyötyä". 

jari.taimela@businezzone.eu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?