MITEN VARMISTAA, ETTÄ TUOTELUPAUKSET PITÄVÄT PAIKKAANSA?

Onko ekologisen ostaminen helppoa vai vaikeaa?

Aloitan palautteesta, liittyen blogikirjoitukseen Onko se VTT:llä testattu ja tutkittu? Palautteen antaja lähestyi minua, muttei halunnut kommentoida omalla nimellään. 

"Muutos on ostajalle vaikea tilanne, koska on olemassa yrityksiä, jotka tuovat markkinoille tuotteita tai palveluita ylisanoin ja mielikuvin. On ultra sitä ja ultra tätä, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Tässä tilanteessa nimenomaan ostajan ja käyttäjän pitäisi saada kansainvälisiäkin todistuksia ja standardeja sekä käyttäjäkokemuksia, jotta pystyy todentamaan, mistä oikeasti on kyse. Jos tutkimuslaitos on esimerkiksi ISO järjestelmän mukaisesti sertifioitu, niin se kertoo jo jotain osaamisesta ja luotettavuudesta. Meidän pitäisi ymmärtää, että edes VTT:n osaaminen ja resurssit eivät riitä kaiken tutkimiseen kaikilla toimialoilla. On myös huomioitava, että päällekkäinen tutkimustyö tulee todella kalliiksi ja siirtyy suoraan tuotteiden hintaan".

Olen aivan samaa mieltä, että kannattaa tutustua huolellisesti tutkimustuloksiin, olivat ne sitten kotimaisia tai ulkomaisia. Kun näin tekee, pystyy ylisanat/väärät mielikuvat karsimaan ja keskittymään tosiasioihin. 


Käytettävyys edellä !

Valitessani uusia ratkaisuja perustan päätökseni tutkitun tiedon (tutkimustulokset) lisäksi  käytettävyyteen, tehokkuuteen (aika ja kustannukset) ja saavutettavaan lopputulokseen (laatu). Se, miten kyseistä menetelmää tai tuotetta voidaan hyödyntää käytännössä, onko uusi nopea oppia, ergonominen käyttää, helppo ja vaivaton, vaikuttavat oleellisesti valintaani. 

"Innovaatioihin, siivouskoneisiin ja kemikaaleihin liittyvät tekniset tutkimustulokset saattavat olla huippuluokkaa, mutta haluttua lopputulosta ei saavuteta heikon käytettävyyden takia".

Useasti lupaukset realisoituvat todeksi vasta, kun itse kokeilee ja näkee omin silmin, millaisia tuloksia voi saavuttaa. Hyvät tutkimustuloksetkaan eivät siis ole tae käytettävyydestä ja laadusta.


Ostaminen on vaikeampaa kuin myyminen ! 


Keskustelin viime viikolla henkilön kanssa, joka oli aiemmin toiminut vuosia myynnissä. Hän kertoi, että ostaminen on vaikeampaa kuin myyminen. Ymmärrän häntä täysin! 

Ostaja kohtaa lupauksia ja väittämiä, joiden todenperäisyys hänen on selvitettävä. Ekologiset tuotteet ja palvelut sisältävät omat lisähaasteensa, koska ne eivät ole vielä yleisesti hyväksyttyjä ja tunnettuja. On helpompaa jatkaa perinteisesti. 



Viimekädessä ostaja kantaa vastuun valinnastaan (päätöksestä) - hän kärsii seurauksista pitkään, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Ostettu tuote jää käyttöön tai varaston perukoille. Kukapa meistä haluaa tehdä väärän valinnan.

Itse myyjänä haluan aina antaa luotettavaa tietoa, johon ostaja voi tutustua ja perustaa päätöksensä. 

Kun tuotteen ominaisuudet, edut ja hyödyt ovat riittäviä ja todellisia, ovat ympäristöystävälliset tuotteet ja palvelutkin myytävissä ja ostettavissa.   


Tietoa kirjoittajasta:

Jari Taimela on toiminut puhdistusalalla vuodesta 1989 kehittäen laatu- ja johtamisjärjestelmiä, asiakaspalvelukonsepteja ja franchising-toimintamalleja, valmentanut ja kouluttanut niin palveluliikkeitä kuin kuntien ja kaupunkien organisaatioita. 

Vuoden 2023 alusta alkoi yhteistyö SSTL Puhtausala ry:n  kanssa - verkkovalmennukset Johdon ja esihenkilöiden valmennukset | SSTL Puhtausala ry  

Valmennusten lisäksi Jari on mukana kehittämässä ainutlaatuista ympäristöystävällistä kemikaalitonta puhdistusmenetelmää. 

Lisätietoa: +358 500 609 324 /jari.taimela@ltyoy.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OSA 1. SUOMIKO MAAILMAN PUHTAIN MAA?

PUHTAUSALAN MEGATRENDIT

OSA 3. ONKO PUHTAUSALA KILPAILUTTAMASSA ITSENSÄ HENGILTÄ?